1.§ NIMI JA KOTIPAIKKA
Yhdistyksen nimi on Vähäkangas sukuseura ry, kotipaikka Ylivieskan kaupunki ja toimialue koko maa. Yhdistystä kutsutaan jäljempänä sukuseuraksi tai seuraksi.
2.§ TARKOITUS JA TOIMINTA
Sukuseuran tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta jäsentensä keskuudessa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi sukuseura pyrkii;
järjestämään yhteisiä kokouksia. sukupäiviä, retkiä ja muita seuran toimintaan liittyviä tilaisuuksia
keräämään ja arkistoimaan sukua koskevaa tietoutta sekä saattamaan sitä jäsentensä tietoon
harjoittamaan sukuseuran tarkoitusperiä edistävää julkaisutoimintaa sekä
pitämään luetteloa suvun jäsenistä.
Toimintansa tukemiseksi seura voi ottaa vastaan testamentattua tai lahjoitettua omaisuutta, perustaa rahastoja sekä asianomaisella luvalla järjestää keräyksiä ja arpajaisia. Seura voi omistaa toimintansa kannalta tarpeellisia kiinteistöjä.
3.§ JÄSENET
Sukuseuran jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen 18 vuotta täyttänyt henkilö, joka isän tai äidin puolelta on sukuun kuuluva tai joka avioliiton kautta on siihen liittynyt.
Sukuseuran jäsenet hyväksyy seuran hallitus.
Jäsenellä on oikeus erota sukuseurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla eroamisesta yhdistyksen kokouksessa.
Jäseniltä perittävän liittymis- ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous. Seuran hallitus voi myöntää vapautuksen jäsenmaksusta korkean iän, sairauden tai muun syyn aiheuttaman maksukyvyn heikentymisen perusteella.
Sukuseuran ainaisjäseneksi katsotaan jäsen, joka yhdellä kertaa suorittaa jäsenmaksun kymmenkertaisena.
Seuran jäsenen alle 18-vuotiaat lapset voivat liittyä seuraan nuorisojäseninä, jotka ovat vapaat jäsenmaksusta ja joilla ei ole äänioikeutta seuran kokouksissa.
Hallituksen esityksestä voi vuosikokous kutsua sukuseuran kunniajäseneksi henkilön, joka on erityisesti ansioitunut seuran toiminnassa. Kunniajäsen on vapaa jäsenmaksusta.
Sukuseuran jäsenluetteloa pitää seuran hallitus.
4.§ HALLITUS
Sukuseuran asioita hoitaa seuran hallitus, joka valitaan vuosikokouksessa. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä vähintään kolme (3) ja enintään (5) muuta jäsentä. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Hallitus valitsee keskuudestaan tai ulkopuolelta seuran sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään kaksi hallituksen jäsentä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa. Hallituksen kokouksista on pidettävä päätöspöytäkirjaa.
5.§ SUKUSEURAN NIMEN KIRJOITTAMINEN
Sukuseuran nimen kirjoittaa seuran puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä seuran sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.
6.§ TILIT
Sukuseuran tilikausi on kalenterivuosi ja toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille tarkastettavaksi viimeistään seuraava maaliskuun aikana. Tilintarkastajien lausunto tilien ja seuran hallinnon tarkastuksesta on jätettävä hallitukselle viimeistään seuraavan toukokuun kuluessa.
7.§ SEURAN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN
Seuran kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään neljätoista (14) päivää ennen kokousta joko lähettämällä kutsu kirjallisena kullekin jäsenelle tai julkaisemalla seuran kotipaikkakunnalla ilmestyvässä sanomalehdessä.
8.§ SEURAN KOKOUKSET
Seuran vuosikokous pidetään joka kolmas (muutos ehdotus kolmas-viides) vuosi hallituksen määräämänä päivänä huhti-syyskuun aikana.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun seuran kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) seuran äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.
Seuran kokouksessa on jokaisella edellisen vuoden jäsenmaksunsa maksaneella äänioikeus ja jokaisella äänioikeutetulla yksi (1) ääni.
Seuran päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla. Muutoin päätökseksi tulee kokousten puheenjohtajan kannattama mielipide.
Seuran vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
Mikäli seuran jäsen haluaa saada jonkin asian seuran vuosikokouksessa käsiteltäväksi, on hänen siitä kirjallisesti ilmoitettava niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
10.§ SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA SUKUSEURAN PURKAMINEN
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja seuran purkamisesta on tehtävä seuran kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai sukuseuran purkamisesta.
Sukuseuran purkautuessa käytetään seuran varat seuran tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Sukuseuran tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.
Hyväksytty seuran perustavassa kokouksessa 30.4.1995 ja yhdistysrekisterissä 30.5.1996.